Kuvassa vasemmalta Kimmo Rasila, 2NS:n toimitusjohtaja Mika Holmberg ja Jari Niska.
Kaksi IT-alan vaikuttajaa, Kimmo Rasila ja Jari Niska, ovat liittyneet tietoturvayhtiö Second Nature Security Oy:n omistajiksi ja samalla yhtiön hallituksen jäseniksi. Niska toimii myös muun muassa Solitan ja Bolt Worksin hallituksessa ja on entinen Nixun hallituksen puheenjohtaja ja Solitan toimitusjohtaja. Rasila istuu puolestaan muun muassa Codenton sekä Procompin hallituksessa ja on Nixun, Heeroksen ja Sulavan entinen hallituksen puheenjohtaja.
– Tavoitteenamme on kasvaa muutamassa vuodessa yli 200 työntekijän yritykseksi ja alamme halutuimmaksi työpaikaksi Suomessa. Niskan ja Rasilan kaltaisten huippuluokan osaajien tuleminen yhtiöömme auttaa meitä kehittymään entistäkin merkittävämmäksi toimijaksi tietoturva-alalla, toteaa 2NS:n toimitusjohtaja Mika Holmberg.
Niska ja Rasila tulevat mukaan yhtiön toimintaan innolla ja odottavin mielin.
– Olen innoissani, kun pääsen jälleen mukaan kehittämään yhtä tietoturva-alan nousevaa tähteä. Alan merkitys kasvaa tulevaisuudessa ja muun muassa Euroopan Unionin NIS2-direktiivi tuo mukanaan kasvavia vaatimuksia yritysten tietoturvalle, kommentoi 2NS:n hallituksen puheenjohtaja Jari Niska.
– Tietoturva-alan markkina kasvaa edelleen kovaa vauhtia. Tässäkin tekoäly ja geopoliittinen tilanne toimivat vauhdittajina uhkien ja niiden torjunnan saralla. Yritysten toiminnan ja yhteiskunnan kriittisten alueiden suojaaminen vaatii monipuolista asiantuntijaosaamista, ja sitä tältä yritykseltä löytyy, toteaa 2NS:n hallituksen jäsen Kimmo Rasila.
Yritysten ja yhteisöjen kyberturvallisuutta kehittävä 2NS on tehnyt tuhansia onnistuneita kyberturvaprojekteja ja palvelee vuosittain satoja asiakkaita koti- ja ulkomailla.
2NS hyväksyttiin vuoden alussa toimittajaksi puolustusliitto Naton BOA-ohjelmaan. Ohjelmassa mukanaolo mahdollistaa osallistumisen kaikkiin sen kautta tehtäviin Naton ja sen jäsenmaiden hankintoihin. BOA-ohjelmaan (Basic Ordering Agreement) pääsy edellytti Naton sekä Suomen viranomaisten hyväksyntää.
Lisätiedot sähköpostilla info@2ns.fi tai yhteydenottokaavakkeemme kautta.