Tietoturva-ala on kasvava ala, jolla on jatkuva työvoimapula. Alaa on voinut opiskella oppilaitoksissa vasta muutaman vuoden, eli suurin osa alalla olevista on päätynyt alalle muulla tavalla, usein oman harrastuneisuuden kautta. Tässä blogissa kuulet Minjan polun tietoturva-alan ja hakkeroinnin ammattilaiseksi, lue lisää!
Olen reilu kolmekymppinen, alun perin maalta kotoisin oleva mutta sittemmin helsinkiläistynyt nainen, joka nykyään työskentelee tietoturvan parissa. Tuttavallisemmin sanottuna työni on siis hakkerointia. Käyn työssäni läpi asiakkaiden järjestelmiä ja yritän löytää niistä haavoittuvuuksia, jotta ne voidaan korjata ja saada järjestelmistä tietoturvallisia. Esimerkki asiakasprojektista voisi olla asiakkaan verkkokaupan tietoturva-auditointi. Työnäni olisi yrittää hakkeroitua asiakkaan verkkokauppaan ja saada sieltä rekisteröityneiden käyttäjien dataa ulos. Jos onnistuisin, raportoisin tämän asiakkaalle ja kertoisin, kuinka järjestelmää tulisi muokata haavoittuvuuden korjaamiseksi.
Olen aina ollut innostunut monenlaisista asioista. Olen halunnut ballerinaksi, taiteilijaksi, kirjailijaksi ja merirosvoksi. Pidän lukemisesta ja videopelien pelaamisesta. Lapsuudessani ei ollut kovinkaan yleistä, että kodeissa olisi ollut nettiliittymä ja saimme netin, kun olin 10-vuotias. Kiinnostuin nopeasti nettisivuista ja siitä, kuinka sivut on tehty. Kun kerran tajusin, että oikealla klikkaamalla ja valikoita navigoimalla voin saada sivun lähdekoodin esiin, aloin itsekseni opettelemaan nettisivujen koodaamista. Vuosien varrella koodasin useita omia nettisivuja ja blogiulkoasuja. Silloin en kuitenkaan tajunnut, että tätä voisi tehdä työkseenkin. Ehkä se johtui esikuvien puutteesta?
Lukiossa valitsin itselleni sekä kaikki kuvataide- että tietotekniikkakurssit. Tietotekniikka oli mielestäni hauskaa ja huomasin olevani hyvä loogista päättelyä vaativissa tehtävissä. Kuitenkin kun tuli aika miettiä mahdollisia jatko-opintoja, kukaan, minä mukaan lukien, ei tullut ajatelleeksi, että voisin suuntautua tietotekniselle alalle. Kun opinto-ohjaajani ehdotti minulle kielten opiskelua (en mitenkään erityisesti ollut kiinnostunut aiheesta), päätin hakea opiskelemaan valokuvausta Helsinkiin ja pääsinkin ammattikouluun media-assistentti linjalle. Loppuvaiheessa valokuvausopintoja olin alkanut pohtimaan, haluaisinko sittenkään tehdä tätä työkseni vai pitäisinkö valokuvauksen vain harrastuksena. Olin, ja olen edelleen, siinä mielessä laiska, että viihdyn enemmän tietokoneen ääressä kuin kameratarvikkeita ympäri kaupunkia raahaten. Samana keväänä kuin olin valmistumassa, huomasin että Metropolia ammattikorkeakoulu aloittaa uuden insinöörilinjan: pelisovellukset. Muistan edelleen, kuinka tyhmäksi tunsin itseni. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että pelejä voisi koodata! Samalla hetkellä muistin myös aiemman kiinnostukseni koodaamiseen ja päätin rohkaistua hakemaan opiskelemaan, vaikka olin hädin tuskin valmistunut edellisestä koulusta. Kertasin matematiikkaa ja harjoittelin aiempien vuosien pääsykokeita ja pääsin ensimmäisellä hakuyrityksellä sisään!
Olin todella innoissani tästä alanvaihdosta. Pääsin opettelemaan uusia, haastaviakin asioita. Päädyin valmistumisen jälkeen koodariksi konsulttitaloon, ja silloin tajusin ensimmäisen kerran, että konsultointi on tehty minua varten. Kyllästyn helposti, joten minulle sopi se, että työskentelen vaihtelevien projektien parissa sen sijaan, että viettäisin useita vuosia samaa palvelua kehittäen. Reilun neljän vuoden päästä aloin kuitenkin kokemaan merkityksettömyyden tunnetta työssäni. Pidin edelleen työstäni, mutta projektien toisteisuus alkoi puuduttamaan minua. Aloin kyllästymään, mutta sattuma puuttui taas peliin.
Sattuman kautta omalle alalle
Olin tutustunut sosiaalisen median kautta suomalaiseen eettiseen hakkeriin, joka julkaisi Instagram-tilillään tiedon siitä, että hänen silloiseen työpaikkaansa etsitään tietoturvasta kiinnostuneita ihmisiä opettelemaan hakkerointia palkallisessa harjoittelussa. Laitoin hetken mielijohteesta viestiä kyseiselle hakkerille ja minut valittiin yhdeksi kahdeksasta harjoitteluun otetusta henkilöstä! Päädyin tekemään hieman jopa pelottavan ratkaisun ja jätin vakituisen, hyvän työpaikkani kokonaan uuden alan vuoksi. En oikeastaan tiennyt mitään hakkeroinnista ennen harjoitteluni alkua, eikä siitä tuntunut olevan saatavilla selkeää tietoa, millaista tämä työ oikeasti olisi.
Tästä on nyt reilu kaksi vuotta aikaa, enkä ole katunut hetkeäkään alanvaihtoa. Jos joku nyt pohtii, että tarvitseeko alalle tullakseen olla taustaa esimerkiksi koodauksesta, niin mielestäni ei tarvitse. Siitä voi olla myöhemmin apua, mutta alkuun tuntui hyvin hankalalta vaihtaa ”koodarimindset” ”hakkerimindsettiin”, oli vaikea luopua siitä tavasta ajatella, jonka olin oppinut koodarina ollessani. Hakkerina ajattelu pitää kääntää tavallaan ympäri koodausnäkökulmaan verrattuna. Nyt parin vuoden työkokemuksen jälkeen koodaritaustani on alkanut olemaan hyödyksi syventäessäni hakkerointitaitojani.
Odotan innolla tulevaa ja koen, että teen tärkeää ja merkityksellistä työtä. Ala ja työni kehittyy koko ajan ja tarjoaa uusia oppimismahdollisuuksia, joten tylsää ei tule! Konsultointi tuntuu myös itselleni mieluiselta työskentelytavalta ja olinkin iloinen pystyessäni liittymään 2NS:n konsulttitiimiin!