Yritysten tietoturvan kehittämiseen 6 miljoonaa euroa valtiolta
Suomen valtio on päättänyt antaa rahallista avustusta tietoturvan kehittämiseen tietoturvasetelin muodossa. Avustuksella, joka kulkee nimellä tietoturvaseteli, yritykset voivat konkreettisesti parantaa organisaationsa ja järjestelmiensä tietoturvaa ja kehittää tietoturvaosaamistaan.
Avustuksen suuruus on enintään joko 15 000 € tai 100 000 €
Pienemmässä enintään 15 000 € arvoisessa tietoturvasetelissä ei ole omavastuuosuutta ja sitä voi hyödyntää esimerkiksi tietojärjestelmien tarkastus- ja arviointityöhön tai henkilökunnan kouluttamiseen ja osaamisen kehittämiseen.
Suuremmassa enintään 100 000 € arvoisessa tietoturvasetelissä on 30 % omavastuu, joten avustus kattaa enintään 70 % projektin kustannuksista. Seteliä voi hyödyntää teknisesti vaativampiin tarpeisiin, esimerkiksi uhkamallinnuksiin ja hyökkäyksenestotestauksiin sekä tarvittaviin välittömiin toimiin tietoturvan parantamiseksi.
Nopeus on valttia
Tarpeet ja mahdollisuudet tuen saamiseen kannattaa nyt pikaisesti ottaa yrityksissä harkintaan, koska tässä asiassa nopeus on valttia: tarkoitukseen myönnettiin tämän vuoden toisessa lisätalousarviossa kuuden miljoonan euron määräraha. Lisäksi tukia voidaan myöntää niin kauan kuin siihen varattu määräraha riittää. Tietoturvaseteli kannattaakin hankkia heti, kun sille ilmenee tarvetta ja tätä kautta saada yrityksen tietoturvaa paremmalle tolalle.
Miten saan tietoturvasetelin käyttööni?
Jos tietoturvaseteli on ajankohtainen yrityksellesi, voit olla yhteydessä meihin, niin asiantuntijamme avustuksella kartoitetaan sinulle hyödyllisin käyttötarkoitus. Tämän pohjalta tehdään yhdessä hakemus Kyberturvallisuuskeskukselle ja aloitetaan varsinaiset työt, kun avustukseen saadaan myöntävä päätös.
Soita 010 322 9000, laita viestiä info@2ns.fi tai ota yhteyttä alla olevalla yhteydenottolomakkeella, niin kerromme mielellämme lisää.
Tietoturvaseteli voidaan käyttää esimerkiksi seuraaviin palveluihimme:
Tietoturvatestaus ja varmentaminen
Tietoturva-auditoinnit
Penetraatiotestaus
Red teaming
Tietojenkalastelu
Open source intelligence
Verkkoskannaukset
Tietoturvan johtaminen
Tietoturvan hallintajärjestelmät
CISO as a service
ISO 27001
Jatkuvuus
SOC-konsultointi
Tietosuoja (GDPR)
Tietoturvakoulutus
Henkilöstön koulutus
Ohjelmistokehittäjien koulutus
Tietoturva-arkkitehtuuri
Tietoturva-arkkitehtuurien katselmoinnit
Tietoturva-arkkitehtuurien konsultointi
Pilvipalveluiden tietoturva
Tekninen katselmointi