Second Nature Security Oy / Lehdistötiedote 12.3.2019
Lukiolaisten hakkerointikurssi Espoossa laajenee ammatilliseen opetukseen – Hack with Espoo syksyllä myös Omnian opiskelijoille!
Espoon lukioissa viime vuonna pidetty hakkerointikurssi Hack with Espoo laajenee entisestään. Vastuullista hakkerointia opetetaan syksyllä Espoon lukioiden lisäksi myös Espoon seudun koulutuskuntayhtymässä Omniassa.
Hack with Espoo -kurssilla nuoret pääsevät hakkeroimaan kaupungin tietojärjestelmiä luvan kanssa. Opiskelijat pääsevät muun muassa testaamaan Espoon kehitysvaiheessa olevien järjestelmien tietoturvaa. Kurssi toteutetaan alaan erikoistuneen tietoturva-alan yrityksen, Second Nature Securityn, kanssa.
– Kokemukset viime vuodelta olivat huikeita ja olemme iloisia, että nyt myös Omnian opiskelijat pääsevät tämän tärkeän tiedon pariin. Mitä paremmin kehittäjät ja käyttäjät ymmärtävät ohjelmistojen haavoittuvuuksia, sitä paremmin he osaavat myös suojautua niitä vastaan. Pääsemme kurssin myötä myös näyttämään nuorille konkreettisesti, kuinka ohjelmistojen kehittämisessä voidaan minimoida erilaiset turva-aukot ja haavoittuvuudet, toteaa 2NS:n toimitusjohtaja Mika Holmberg.
Viime vuotisella kurssilla lukiolaiset löysivät muun muassa Espoon kehitysvaiheessa olevista järjestelmistä kaikkiaan seitsemän ongelmaa, joista osa liittyi käytettävyyteen ja osa oli selkeitä tietoturvahaavoittuvuuksia.
– Olemme erittäin iloisia ja kiitollisia siitä, että yhteistyökumppanimme haluavat edistää tietoturvallisuutta sekä vastuullisuutta nuorista yhdessä kaupungin kanssa. Ilman heidän panostaan emme voisi tehdä, kertoo Espoon kaupungin tietoturvapäällikkö Matti Parviainen.
Espoon kaupunki haluaa osoittaa yhteiskuntavastuutaan tarjoamalla nuorille mahdollisuuksia kehittää hakkerointitaitojaan hyvään tarkoitukseen. Bonuksena kaupunki saa arvokasta tietoa mahdollisista tietoturva-aukoista ja voi hyödyntää sitä sovelluskehityksessään.
Kurssiin sisältyy myös osuus, jossa nuoret pääsevät testaamaan kaupungin järjestelmien tietoturvaa. Osuuden parhaat palkitaan stipendein.
– Nuoret saattavat ajautua vahingossa laittoman hakkeroinnin piiriin. Tällainen kurssi on konkreettinen tapa auttaa nuoria tunnistamaan laillisen ja laittoman hakkeroinnin eroja. Samalla tutustutamme nuoria tietoturva-alaan ja sen työllistymismahdollisuuksiin, Mika Holmberg toteaa
Second Nature Security Oy on yhtiö, joka tutkii yritysten ja julkishallinnon toimijoiden tietoturva-aukkoja, tekemällä niiden digitaalisiin palveluihin hallittuja hakkerointi-iskuja. Yhtiön suorittamat hakkeroinnit ovat kohdistuneet satojen koti- ja ulkomaisten yritysten internetsivustoihin sekä muihin verkkopalveluihin ja tietojärjestelmiin. Yhtiö on tehnyt kaikkiaan yli tuhat onnistunutta tietoturvaprojektia ja palvelee yli sataa asiakasta koti- ja ulkomailla.